Kotimaiset yritykset tuovat markkinoille uuden biopohjaisen 3D-tulostusmateriaalin

3D-tulostukseen erikoistunut Maker3D ja biopohjaisia materiaaleja valmistava Brightplus ovat kehittäneet 3D-tulostusmateriaalin uusiutuvista raaka-aineista. Muun muassa biotuhkaa ja värimorsinkoa sisältävät BrightBio®-filamentit lanseerataan 4.11.2021 järjestettävässä tapahtumassa Helsingin Hernesaaressa.

3D-tulostus kasvattaa suosiotaan prototyyppien, erikoistyökalujen ja lopputuotteiden valmistuksessa. Uusien materiaalien kysyntä on kasvanut yhä useamman toimialan kehittäessä 3D-tulostussovellutuksia. 3D-tulostuksessa käytettävistä raaka-aineista valtaosa on edelleen muoviteollisuudessa hyvin tunnettuja fossiilipohjaisia muoveja. Nyt julkaistavat BrightBio®-filamentit on valmistettu uusiutuvista raaka-aineista.

Kotimaisen yhteistyön tuloksena syntyneen materiaalin pohjana on käytetty vihreään kemiaan perustuvaa teknologiaa, jonka avulla uusiutuvat raaka-aineet ja paikalliset teollisuuden sivuvirrat on muokattu funktionaaliseksi polymeeriksi. Materiaalin raaka-aineena on käytetty muun muassa Oulun alueelta saatavaa biotuhkaa. Lisäksi filamenttien värjäykseen on käytetty Natural Indigo Finlandin Suomessa tuottamia luonnon väriaineita, kuten värimorsinkoa. Tuotekehitys on pohjautunut vahvasti Maker3D:n asiantuntemukseen 3D-tulostettavien tuotteiden kehittämisestä ja 3D-teknologian tarjoamista mahdollisuuksista.

Ekologinen vaihtoehto PLA:lle ja PETG:lle

Uusi materiaali soveltuu erinomaisesti korvaamaan fossiilipohjaisia 3D-tulostusmateriaaleja. Toiminnallinen materiaali on ominaisuuksiltaan sitkeä ja helposti tulostuva, yhdistäen PLA:n ja PETG:n parhaita ominaisuuksia. Filamentit ovat myös biohajoavia, eivätkä jätä elinkaarensa päässä ympäristöön haitallista pitkäikäistä mikromuovia.

− Kun tarve lähtee asiakkaalta, meidän strategiamme on vastata siihen. Meiltä on jo pidempään kyselty 3D-tulostuspalvelumme projekteissa mahdollisimman ekologisia ratkaisuja. Nyt laitetoimittajan roolissa haluamme, että kaikki pääsevät mukaan rakentamaan parempaa huomista, kertoo Jarkko Lohilahti, Maker 3D:n toimitusjohtaja.

− Olemme innoissamme, että olemme yhteistyöllä saattaneet kotimaisen innovaation kaupalliseksi tuotteeksi. Materiaalin ominaisuudet on optimoitu BrightBio®-teknologiamme avulla erittäin toiminnallisiksi, ja materiaali onkin ennakkotesteissä saanut kiitosta erityisesti funktionaalisuudestaan, kertoo Brightplussan toimitusjohtaja Milja Hannu-Kuure.

Nyt lanseerattavien filamenttien lisäksi kehitystyö jatkuu uusien sivuvirtojen hyödyntämiseksi materiaalin raaka-aineena. Meneillään on muun muassa leväpohjaisen filamentin optimointi, jossa on käytetty kotimaisen levänjalostusteknologiayritys Origin by Oceanin jalostamaa Itämeren levää.

Tulostusmateriaalit lanseerataan launch-tapahtumassa Helsingin Hernesaaressa 4.11.2021 klo 14 alkaen.

Brightplus Oy

Brightplus on innovatiivisia biopohjaisia materiaaleja valmistava suomalainen yritys. Olemme erikoistuneet teollisten biomateriaaliratkaisujen ja uusien toiminnallisten materiaaliominaisuuksien suunnitteluun ja kehittämiseen. Palvelemme useita toimialoja, mm. pakkausteollisuus, rakentaminen, kosmetiikka ja kuluttajatuotteet. Asiantuntemuksemme perustuu ratkaisujen kehittämiseen usealle teollisuuden alalle; kauttamme saat nopean prototyypin, joka on optimoitu nykyiseen tuotantoprosessiisi. Lue lisää: https://www.brightplus.com/

Maker3D

Maker3D Oy on vuonna 2012 perustettu 3D-tulostukseen erikoistunut suomalainen yritys, joka tarjoaa asiakkailleen 3D-tulostuksen ratkaisuja. Päätoimipisteemme on Helsingin Hernesaaressa Telakkarannalla, josta operoimme globaalisti. Halumme alati kehittää palvelujamme näkyy toimintatavoissamme. Projektimme suoritetaan yritysyhteistyössä asiakkaidemme kanssa, jolloin molemminpuolinen tietotaito päivittyy työn ohella. Yli 1 000 projektin myötä olemme nousseet Suomessa alan tunnetuimpien yritysten joukkoon. Lue lisää: https://www.maker3d.fi/

Lisätietoja

Milja Hannu-Kuure
Toimitusjohtaja Brightplus Oy
+358400646533
milja.hannu-kuure@brightplus.com

Jarkko Lohilahti
Toimitusjohtaja, Maker3D
+358400565641
jarkko.lohilahti@maker3d.fi